1 SIIVOUKSESSA
KÄYTETTÄVÄT AINEET
Siivousaineet ryhmitellään pääasiassa
siivousmenetelmien käytön mukaaan. Menetelmään suunniteltu ja sopiva aine voi
parantaa siivoukseen liittyvää mekaniikkaa, jopa niinkin tehokkaasti, että se
puhdistaa pintaa ilman mekaanista työtä. Esimerkiksi erilaisilla lisäaineilla
voidaan muuttaa puhdistusaineen ominaisuuksia tietylle likatyypille,
pintamateriaalille tai konekäyttöön sopiviksi. Ennen puhdistusaineen käyttöä on
hyvä tärkeää selvittää aineen pH-luku, annosteluohje ja ympäristö -ja
turvallisuusmääräykset.
Puhdistusaineet
Puhdistusaineet ryhmitellään pH-luvun mukaan. pH-luku kertoo aineen emäksisyydestä tai happamuudesta numeroin ilmaistuna. pH:ta
kuvataan asteikolla 0-14 jonka keskipiste (pH 7) on neutraali. Puhtaan veden pH
on 7. Pesuaine jonka pH on alle 7 on hapan ja aine jonka pH on yli 7 on
emäksinen. pH-arvosta voidaan päätellä mihin käyttötarkoitukseen pesuaine
soveltuu ja minkälaista käyttöturvallisuutta on noudatettava.
Siivoustyötä tekevän täytyy tunnistaa ja
tietää lika, mitä hän poistaa ja tämän mukaan arvioida paras puhdistusaine
siivoukseen. Happamat ja voimakkaasti
emäksisiä aineita käytetään silloin tälloin perussiivouksiin mutta yleensä
erikoistarkoituksiin, harvemmin käytettäviksi. Ylläpitosiivouksissa riittää
neutraalit ja heikosti emäksiset aineet.
Neutraalit
puhdistusaineet (pH 6-8)
Puhdistusaine on neutraali kun pH on
arvoltaan 6-8. Neutraaleja siivousaineita käytetään ylläpitosiivousaineina
poistamaan likaa sekä käsiastianpesuaineina. Neutraalien siivousaineiden
puhdistusteho perustuu yleensä tensideihin, jotka voivat olla anionisia,
ionottomia, amfoteerisia, kationisia tai saippuoita. Tensidien tehtävä on
irrottaa likaa pinnalta, pitää se pesuliuoksessa ja poistaa veden
pintajännitystä. Neutraalit siivousaineet ovat yleensä turvallisia käyttäjälle
sekä pintamateriaaleille eikä niitä tarvitse huuhdella.
Heikosti
emäksiset puhdistusaineet (pH 8,1-10)
Käytetään poistamaan irtolikaa ja
kiinnittynyttä likaa. Heikosti emäksiset siivousaineet ovat yleisimpiä käytössä
olevia puhdistusaineita ylläpitosiivouksessa. Puhdistusaine sisältää tensidejä
(anioniset, ionittomat ja saippuat) ja emässuoloja (karbonaatit, silikaatit,
amiinit). Lisäksi niissä on kompleksointiaineita, jotka sitovat veden kovuutta
aiheuttavia suoloja. Liuotteita, yleensä
alkoholia käytetään irroittamaan vaikeasti irtovia aineita. Desinfioivat
ainesosat ovat myös mahdollisia (kloramiini tai kvatit).
Käyttöohjeiden mukaisia annostuksia täytyy
noudattaa sillä yliannostelu voi aiheuttaa puhdistusaineiden kerrostumista,
erityisesti kun tuote sisältää saippuaa. Suojakäsineiden käyttö on
suositeltavaa mikäli käsiä joudutaan kastamaan puhdistusaineliuoksessa.
Emäksiset
(pH 10,1-11) ja vahvasti emäksiset puhdistusaineet (pH 11,1-14)
Emäksisiä siivousaineita käytetään esim.
peruspuhdistusaineina, vahanpoistoaineina, rasva- ja öljylian irrotukseen sekä
koneastianpesuaineina. Yleisimpiä emäksiä ovat mm. hydroksidit, silikaatit,
karbonaatit ja amiinit. Koska emäkset ovat vahvoja, ne pystyvät myös
desinfioimaan, mutta desinfioivina ainesosina käytetään yleensä
klooriyhdisteitä ja kvatteja.
Liotteina käytetään diglykoleja ja
alkoholeista etanolia, glykolia ja isopropyylialkoholia kun poistetaan esim.
vaikeaa öljy- ja rasvalikaa. Näitä aineita käytettäessä on hyvä suojata
itsensä ja huomioida aineiden käyttöturvallisuus. Siivouksen jälkeen pinnat
täytyy aina huuhdella.
Happamat
puhdistusaineet (pH 0-5,9)
Happamat aineet sisältävät tensidejä mutta
myös happoja jotka tekevät aineesta pH-luvultaan happaman. Näitä ovat
sitruunahappo, oksaalihappo, fosforihappo, sulfonihappo ja glukonihappo.
Liotteena käytetään alkoholia ja jotkut puhdistusaineet sisältävät desinfioivia
ainesosia.
Happamia puhdistusaineita käytetään
saostumien kuten kalkin, ruosteen, virtsakiven ja kalkkisaippuan
poistoon. Happamat ja vahvasti happamat siivousaineet voivat syövyttää
laattojen sauma-aineita, kivipintoja sekä metalleja. Mikäli siivousaine
sisältää vahvoja happoja kuten suolahappoa tai fosforihappoa on pinnat syytä
neutralisoida emäksisellä siivousaineella. Happamat ja vahvasti happamat aineet
voivat syövyttää ihoa joten suojakäsineiden käyttö on suositeltavaa.
2 SIIVOUSMENETELMÄT
Eri siivousmenetelmiä käytetään tilan
vaatimalla tavalla ja nämä voidaan ryhmitellä puhdistus-, hoito- ja
suojausmenetelmiin sekä järjestelytehtäviin. Menetelmän valinnassa täytyy ottaa
huomioon kohteen pintamateriaalit,
koneet, välineet, aineet ja käytössä oleva siivousaika. Kaiken työn
perusta on oman työn suunnittelu.
Puhdistusmenetelmät
Kaikkien puhdistusmenetelmien tarkoitus on
puhdistaa siivottava kohde erilaisesta liasta ja roskista.
Lakaisu,
harjaus, imurointi
Poistetaan pinnoilta karkeaa roskaa,
irtolikaa ja pölyä. Poistettava lika on kuivaa. Lika kerätään joko
varrellisilla tai varrettomilla
välineillä.
Kuiva-,
nihkeä-, kostea- märkäpyyhintä ja moppaus
Pesu
Tehdään käsin tai koneella ja sen jälkeen
pinta huuhdellaan ja kuivataan. Pesussa käytetään varrellisia välineitä ja
koneita sekä mekaanista työtä ja yleispuhdistusaineita.
Hyörypuhdistus
Kuuma vesihyöry puhdistaa pinnan ilman
pesuaineita. Vedenpaine ja kuumuus puhdistavat vaikeampiakin tarhoja
tehokkaasti, kuten laattojen saumakohtia.
Tahranpoisto
Tahranpoisto tarkoittaa tahran poistamista
puhdistus – tai tahranpoistoaineella ja se voidaan joko tehdä käsin tai
konemenetelmin. Tärkeintä on tunnistaa tahra ja valita sen mukaan paras
siivousmenetelmä sen poistamiseksi.
Desinfiointi
Siivouksen yhteydessä voidaan desinfioida
kohde, esim. wc- allas tai
käsienpesuallas, jotta vähennetään haitallisia, tauteja aiheuttavia mikrobeja.
Huuhtelu
Huuhtelussa poistetaan pinnalle jäänyt lika ja
puhdistusaine. Jos on käytetty vahvoja
happamia puhdistusaineita, pinta täytyy neutraloida. Neutraloinnissa pinta
puhdistetaan emäksisellä puhdistusaineella ja huuhdellaan. Tarpeen mukaan
käsittely toistetaan uudelleen.
Tuuletus
Tarkoituksena poistaa ilman epäpuhtaudet ja
hajut, voidaan tehdä koneellisesti tai mekaanisesti. Koneellinen ilmanvaihto
on järjestetty automaattisesti toimivaksi (ilmastointi).
Järjestely
Järjestelyssä sijoitetaan kalusteet, tekstiilit
ja tilan muut tarvikkeet oikeille paikoilleen jotta yleisilme on siisti.
Suojaus
Suojattava pinta on aina puhdas ja kuiva.
Pinta käsitellään suoja-aineella likaa ja kosteutta hylkiväksi ja se myös
vähentää pinnan kulumista sekä parantaa materiaalin ulkonäköä. Tarkoituksena on
helpottaa pinnan hoitoa ja puhtaanapitoa.
Pintojen
käsittely pohjustusaineella
Pohjustusainekäsittely on huokoisten ja
kuluneiden pintojen käsittely ennen vahausta, esim. betoni, kiviaines ja muovi.
Vahaus kerroksia ei tarvitse levittää niin montaa kun pinta on valmiiksi
pohjustettu. Tärkeää on, että pinta
kuivuu riittävän kauan pohjustusaineen levittämisen jälkeen.
Vahaus
Vahaus on lattiapintojen suojaust, jolla
ehkäistään pinnan kulumista ja parannetaan lattian puhdistettavuutta. Vahaus
voi olla liuote- tai vesivahaus.
Öljyäminen
Pinnat, jotka eivät kestä vahaamista (puu) käsitellään
öljyllä. Öljy muodostaa lattianpintaan kalvon ja estää pinnan likaantumisen.
Kristallointi
Menetelmää käytetään kalkkia sisältäville
käsittelemättömille kivilattioille. Pintaan imeytetään kristallointiainetta
lattianhoitokoneen avulla. Kristalloidut
lattiat ovat kulutuksenkestäviä, kiiltäviä sekä helppohoitoisia.
Tekstiilipintojen
suojaus
Tarkoituksena on pinnan suojaaminen likaa ja
kosteutta hylkivillä aineilla, jolloin myös sähköistuminen vähenee, lika ja
tahrat helpommin irtoavat. Yleisin käsittely on lianhylkivyyssuojaus, joka
usein tehdään tekstiilimattoille- tai lattioille. Tekstiiliensuoja-aineilla
ehkäistään tekstiilintuholaisia ja pieneliöitä materiaaleissa.
Hoito
Hoitomenetelmien tarkoituksena on parantaa
pinnan ominaisuuksia ja ulkonäköä sekä helpottaa puhdistamista. Hoitoainetta ei
saa levittää likaiselle pinnalle, sillä silloin hoitoaineen teho pienenee. Jos
hoitoainetta käytetään liikaa, aine samoin kuin lika kerrostuvat pinnalle.
Puhdistushoito
Puhdistushoidossa lattiapinnalle levitetään
hoitoainetta käyttöliukseksi laimennettuna. Hoitoaineen levitys tapahtuu joko
käsimenetelmin ( kostea- ja märkäpyyhintä tai moppaus) tai yhdistelmäkoneella.
Yhdistelmäkonetta käyttäessä pinnan puhdistuminen on tehokasta mutta pintaan
jäävä hoitoaineen määrä vähäinen. Käsimenetelmällä hoidossa pintaan jää enemmän
hoitoainetta. Puhdistushoidossa lika irtoaa pinnasta, mutta samalla jää
suojaavia aineita lattiaan. Menetelmä soveltuu vahattujen sekä vahaamattomien
lattiamateriaalien hoitomenetelmäksi.
Kiillotus
Lattiapintaan saadaan kiilllottamalla lisää
kuulautta ja pinta tasoittuu samalla. Parantaa myös mahdollisen suojakalvon
kestävyyttä. Kiillotuksen yhteydessä käytetään yleensä puhdistu- ja
hoitoainetta.
Hoitokiillotuksessa
puhdistetulle pinnalle levitetään hoitoaine, joka
kuivumisen jälkeen kiillotetaan lattianhoitokoneella. Kuivakiillotus
on lattianhoitokoneella tehtävä puhtaan lattiapinnan
tiivistäminen ja naarmujen poistaminen.
3 SIIVOUKSESSA
KÄYTETTÄVÄT KONEET
Siivoustyössä käytetään nykyisin paljon
erilaisia siivouskoneita, jotka helpottavat tehtävää työtä ja siivoaminen on
tehokkaampaa kuin käsityövälineillä.
Imurit
Imuria valittaessa on tärkeää, että se on
oikean kokoinen ja tyyppinen tarvittavaan työhön. Siinä on hyvä imu-teho ja
sitä on helppo liikuttaa paikasta toiseen. Imurin teho perustuu alipaineeseen
koneen säiliössä. Erilaisia imureita on esimerkiksi seuraavat:
- pölynimuri
- veden- ja pölynimuri
- mattoimuri
- keskusimuri
- reppu- ja lanneimuri
- teollisuusimuri
- uima-allasimuri
Yhdistelmäkoneet
Yhdistelmäkone on pesevä ja kuivaava
lattioiden puhdistus- ja hoitokone. Yhdistelmäkone sopii lattiapintojen kostea-
ja märkäpuhdistukseen. Koneella voi pestä, huuhdella, imuroida, hoitaa ja
kiillottaa pintoja.
Painehuuhtelulaitteet ja pesevät imurit
Painehuuhtelulaitetta käytetään
tekstiilipintaisten kalusteiden, mattojen ja kokolattiamattojen puhdistukseen.
Painehuuhtelulaite on erinomainen esim. tuolien, sohvien ja auton penkkejen
puhdistuksessa - tuloksena on raikkaan syväpuhdas tekstiilipinta.
Höyrypuhdistimet
Höyrypuhdistinta voidaan käyttää kovien
pintojen puhdistuksessa esim. saniteettitiloissa, suurkeittiökäytössä,
pinttyneiden tahrojen poistossa sekä desinfioinnissa ilman kemikaaleja.
Höyrypuhdistimia voidaan käyttää myös pienimuotoisessa tekstiilinpuhdistuksessa,
mutta paremmin tekstiilipintojen puhdistukseen soveltuu painehuuhtelilaite,
villa ja muut herkät materiaalit eivät kestä höyrypuhdistimen korkeita
lämpötiloja.
Lattianhoitokoneet
Lattianhoitokoneella lattiapintoja voidaan
puhdistaa, hoitaa, kiillottaa tai hioa. Lattianhoitokoneet jaotellaan
harjan/vetoalustan kierrosnopeuden perusteella tavallisiin (hidaskierroksisiin)
ja nopeakierroksisiin koneisiin.
Lähteet
Lausjärvi,
M. 2013. Siivousmenetelmät ja- välineet. Helsinki : Puhtaustieto PT Oy.
Leinonen,
E., Viskari-Lippojoki, U. & Wilen, R. 2006.
Puhdistan ja suojaan: puhdistuspalvelualan oppikirja maahanmuuttajille.
Saarijärvi: Offset Oy.
Lindström,
A. 2002. Selvästi puhdas: puhtaanapidon
oppikirja. Jyväskylä: Gummerrus Kirjapaino Oy.
Varmaa
tietoutta siivousaineista. 2013. Siivousaineet.fi. http://www.siivousaineet.fi/ph/ph.html
Varmaa
tietoutta siivouskoneista. 2009. Siivouskoneet.fi. http://www.siivouskoneet.fi/index.html
Oon ajanu tota kuvassa olevaa konetta.
VastaaPoistaKaikenlaisia kemikaaleja löytyykin. Varmasti aika tarkka saa olla näissä vaarallisten aineiden kuljetuksissakin. Minä itse aina katson todella tarkkaan, mitä aineita tuotteet sisältävät ja kuinka niitä käytetään. Helposti voi saada vahinkoa aikaan. https://www.cargosafe.fi/tuote-osasto/pakkausmateriaalit/
VastaaPoistaOlikin hyvää ja hyödyllistä tietoa itse siivouksesta. Meidän tuttu työskentelee siivoojana. Ilmeisesti ovat nyt etsimässä jonkinlaista puhtausalan asiantuntijapalvelua. He tahtovat kehittää työtään, joten toiminnanohjausohjelmisto on sellainen jonka tahtoisivat avukseen. Voisin hänelle näyttää tämän blogin, varmasti häntä tämäkin kiinnostaa. https://www.atop.fi/palvelut
VastaaPoistapH-luku onkin sellainen, johon täytyisi minun kiinnittää enemmän huomiota. Kiitokset postauksesta, erinomaisia vinkkejä. Meillä parhaillaan on etsinnässä siivouspalvelu yritykselle. On tärkeää, että myös siellä on tilat hyvässä kunnossa. https://www.icsiivous.fi/palvelumme/yllapitosiivous
VastaaPoista