Puhtauden laadun arviointi ja toimintojen kehittäminen



Puhtaus – määritelmä
Puhdas määritellään yksinkertaisesti; ei ole likaa. Käytännössä määritelmä ei kuitenkaan aina toteudu näin yksiselitteisesti, sillä on tiloista riippuen otettava huomioon millaista likaa tarkastellaan ja mikä lika on juuri siinä ympäristössä haitallista. Näitä tilanteita tarkastellaan oppaan tulevissa kohdissa.



Puhtaus eri ympäristöissä ja näihin liittyvät haasteet
Puhtauspalvelut ovat usein nopeasti kuluvia palveluita. Tällöin laadun arviointi voi olla hankalaa, etenkin jos laadun määritelmistä on eriäviä mielipiteitä. Usein kun siivouspalvelua hankitaan, määritellään yhdessä puhtauden taso heti siivouksen jälkeen, sekä millaisena sen tulisi pysyä siivouskertojen välillä. Usein ylläpitosiivousten välille hankitaan myös välisiivouksia, joiden avulla voidaan esim. roskakorit tyhjentämällä ja suurimmat roskat keräämällä pidentää itse siivouskertojen väliä.

Puhtauden määritelmä riippuu hyvin paljon kohteesta missä sitä arvioidaan. Otetaan esimerkiksi kerrostalon rappukäytävä ja leikkaussali. Molemmissa on hankittu siivouspalvelu huolehtimaan tilojen puhtaudesta, mutta puhtauden määritelmät kohteissa ovat täysin eri. Kun rappukohteissa, joissa kokoajan kulkee ihmisiä ulkovaatteissaan, imuroidaan ja mopataan pari kertaa viikossa ja kaiteet ja ikkunat saatetaan pyyhkiä vain kertaalleen, on puhtaustaso oletettavasti paljon alhaisempi kuin leikkaussalissa, jossa ympäristön täytyy olla jatkuvasti kliinisen puhdasta.

Restonomin työympäristöä tarkastellessa mietitään millaista puhtauden tulee olla ravintola- ja hotellitiloissa. Etenkin ravintola-alalla raaka-aineita käsitellessä tulee puhtauden olla ensiluokkaista, jottei valmistettavaan ruokaan kulkeudu sinne kuulumattomia bakteereja. Jokaisen työntekijän tulee huolehtia tilojen ja välineiden puhtaudesta, mutta esimiehen vastuulla on antaa valmiudet puhtauden ylläpitoon sekä huolehtia, että yhteisiä sääntöjä noudatetaan. Esimiehen on myös varmistuttava henkilökuntansa riittävästä hygieniaosaamisesta ja työmoraalin tasosta.

Keittiössä, oli sitten kyseessä ammatti- tai ravintolakeittiö, tulee olla tarpeeksi tiloja käsitellä raaka-aineita erillään toisistaan. On oltava myös tarpeelliset tilat ja välineet työvälineiden ja koneiden asianmukaiselle puhdistukselle, sekä ohjeet siitä miten tämä tulisi suorittaa. Puhtautta työskentelytiloissa tulee tarkkailla jatkuvasti ja arvioida etenkin aistinvaraisesti – jos haju on pistävä tai ympäristössä näkyy likaa, on aika tehdä jotain. Salin puolella kuitenkaan puhtaus ei ole enää läheskään yhtä tarkkaa, pari viinitahraa tai roskaa siellä täällä eivät niinkään haittaa. Toisaalta siisteys luo yleistä viihtyvyyttä eikä kukaan haluaisi syödä törkyisissä tiloissa, vaikka pienet laiminlyönnit eivät olisi terveydelle haitallisia.

Hotellissa kyseeseen tulee jo aiemmin mainittu palvelun nopea kuluminen. Hotellin käytävillä kuljetaan jatkuvasti ja etenkin kura-aikaan voi olla haastavaa ylläpitää puhtaita ja miellyttäviä tiloja, etenkin jos käytössä on kokolattiamatot. Huoneiden kunto puolestaan on huomattavasti tärkeämpää ja siihen asiakkaatkin enemmän huomiota kiinnittävät. Tämän vuoksi huoneet on siivottava täysin puhtaaseen kuntoon ennen asiakkaan saapumista ja vierailun aikana tarjottava siivousta päivittäin tai ainakin aina asiakkaan sitä pyytäessä. Jatkuva tarkastelu ei kuitenkaan ole tarpeen, sillä huoneessa ei asukkaan lisäksi liiku ulkopuolisia ihmisiä, jolloin ylimääräiset bakteeritkaan eivät pääse liikkumaan. Tärkeintä hotellihuoneiden siivouksessa onkin huolehtia asiakkaiden välillä saniteettitilojen sekä petivaatteiden hygieenisyydestä.


Laadun arvioinnin keinot
Jos puhtauden laatu työtiloissa epäilyttää esimiestä tai asiasta saadaan valituksia, kannattaa laatua tutkailla tarkemmin kuin omien aistien varassa. Tähän tarkoitukseen ovat alan ammattilaiset kehittäneet hyviä menetelmiä, standardeja ja testejä, joilla saadaan epäkohdat selville ja päästään kehittämään toimintoja. Toisaalta testien avulla voidaan myös todeta puhtauden olevan esimerkillistä!

Insta800-standardi
”Standardissa esitetään objektiiviset mittauskriteerit, joiden avulla siivouksen tekninen laatu voidaan todentaa selkeästi. Standardi auttaa dokumentoimaan ennalta määritellyn laatutason yksiselitteisesti. Standardin luokitusten avulla on helppo kertoa tilojen käyttäjille siivouksen tekninen laatu. 

Standardi määrittelee muun muassa
·        silmämääräisen tarkastuksen pääperiaatteet ja järjestelmän kuvauksen
·        siivouksen teknisen laadun arviointimenettelyn
·        tarkastusmenettelyt ja -ehdot
·        asiakkaille annettavaa raporttia koskevat vaatimukset
·        mittauslaitteilla tehtävät mittaukset ja tarkastukset
·        arviointilomakkeen ja tarkastuksen raportointilomakkeen.

Tärkeimmät muutokset 
Standardin INSTA 800 edelliseen painokseen verrattuna merkittävimmät muutokset koskevat siivouksen teknisen laadun tarkastamista heti siivouksen jälkeen sekä laadun tarkastamista yli 100 m2 suuruisissa tiloissa, joita ei voida jakaa pienempiin kokonaisuuksiin. Lisäksi kuvataan aiempaa joustavampi tilastollinen menetelmä tarkastusten tekemiseen ja kirjauslomakkeita on parannettu. Standardia voidaan käyttää nyt myös sertifiointiin.” (www.sfs.fi)


Muita menetelmiä
Puhtaudelle on kehitetty monenlaisia mittareita. Pintapölyä voidaan omien aistien lisäksi tutkia siihen suunnitellulla pintapölyn mittalaitteella, samoin kuin lattian liukkautta mitataan askelvarmuuden mittalaitteella ja pintojen heijastusta kiiltoasteen mittalaitteella. Näitä kuitenkin harvemmin käytetään restonomin työympäristöissä, sillä aistinvaraisuudella pääsee aika pitkälle ja uv-valolla on helppo katsoa onko tarvetta tarkemmille testeille.

Orion diagnostica on kehittänyt luotettavia testejä testaamaan suoraan mikrobilian määrää. Näitä testejä onkin hyvä välillä ottaa esim. keittiössä työtasoilta ja leikkuulaudoilta, jotta nähdään kuinka puhtaanapito on käytännössä toiminut ja onko käytössä välttämättä oikeanlaiset välineet.  Näitä orionin testejä ovat mm.
·         Hygicult testi
o   Hygicult TPC
o   Hygicult - E ja  E /β-GUR – ulosteperäiset bakteerit, joita ei saa missään tapauksessa löytyä tiloista, joissa käsitellään mitään ruoka-aineita
o   Hygicult Y&F – hiivat ja homeet
Hygicult testien lisäksi helppoja testejä työtiloissa suorittaa ovat mm. luminometri ja clean card, joilla mitataan orgaanisen lian määrää pinnoilla. Mycometer testillä puolestaan saadaan suoraan mitattua mikrobien määrä.
Paljon pesäkkeitä (huono)


Vähän pesäkkeitä (hyvä)












Toimintojen kehittäminen
Esimiehen vastuulla on tarkkailla työympäristön puhtautta ja puhtaanapidon menetelmiä. Jos puhtauden laatua arvioidessa siinä ilmenee puutoksia, tulee esimiehen miettiä miten toimintoja voidaan kehittää. Puhtauden edellytyksenä on aina siistit ja toimintakuntoiset sekä tiloihin sopivat ja etenkin niihin tarkoitetut siivousvälineet. Vanhoilla ja likaisilla välineillä ei myöskään tulos ole oletettavasti puhdasta. Menetelmiä kehittäessä tulee ottaa huomioon tilojen vaadittava puhtaustaso riippuen täysin siitä, millä alalla toimitaan ja onko eri lioilla terveydellisiä vaikutuksia.

Puhtauspalvelualan tuottajilta ja toimittajilta löytyy varmasti tieto siitä, millaiset siivousmenetelmät mihinkin tiloihin sopivat ja millä saadaan paras puhtaustulos aikaan. Näitä toimijoita kannattaa hyödyntää omaa toimintaa kehittäessä, sillä heillä on asiasta ensikäden tietoa. Valmistajat myös testaavat ja tutkivat omia tuotteitaan ja kehittävät niitä äärimmilleen. Näitä tutkimuksia kannattaa seurata ja tarkkailla ja tehdä niistä myös omia päätelmiä. Jos toisaalta testit tuntuvat riittämättömiltä tai tuotteesta ei saa irti, voi itsekin resurssien puitteissa testailla eri menetelmien toimivuutta.

Lähteet 
Puhtausala. 2014. Suomen siivoustekninen liitto ry http://www.puhtausala.fi/etusivu
Siivouspalveluiden johtaminen. Eija Reunanen. 2013. Luentomateriaali
Standardi siivouksen teknisestä laadusta uudistettu. 2012. Suomen standardisoimisliitto. http://www.sfs.fi/ajankohtaista/tuoteuutiset/tuoteuutiset_2012/standardi_siivouksen_teknisesta_laadusta_uudistettu.1348.news
Tuotteet. 2014. Orion diagnostica. http://www.oriondiagnostica.fi/tuotteet/

4 kommenttia:

  1. Todella mielenkiintoista luettavaa tilojen puhtaanapitoon liittyen. Suoritetaanko mikrobitestejä myös toimistotiloissa? Kaverini yrityksessä käy ammattitaitoiset siivoajat. Siivousalan toiminnanohjausjärjestelmästä yrityksen on helppo seurata, mitä on siivottu ja milloin. Täytyisi kysyä häneltä onko heillä myös mahdollisuus selvittää toimitilojen puhtauden laatua. https://www.atop.fi/ohjelmistot/atop-siivous/toiminnanohjaus

    VastaaPoista
  2. Hyviä ajatuksia kyllä toimitilojen siisteyteen liittyen. Etenkin toimitilojen käyttö varmasti vaikuttaa paljon minkälaista likaa kertyy, esimerkiksi keittiö tai metallialan tehdas. Työskentelen itse teollisuuden parissa ja teollisuussiivouksen laatua olen ihastellut usein täällä Helsingissä koska teollisuuden tilat ovat yleensä isot ja laitteet vievät paljon tilaa. Tämä usein asettaa myös haasteita siivoukselle. https://ltqsiivous.fi/palvelut/teollisuus/teollisuussiivous

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksesta. Mielenkiintoista luettavaa, etenkin tuosta mikrobitestistä. Meillä itseasiassa työpaikalle tuli juuli elektroninen esipuhdistuskone, joka myös mahdollistaa sen että siivousvälineet ovat entistäkin siistimpiä. Sillä on myös vaikutusta meidän toimintaamme ajallisesti, sillä nyt on mahdollista laittaa pesuun moppeja paljon enemmän kuin aikaisemmin.
    https://www.wideclean.fi/p/essi-20-pre-cleaner-el-ami

    VastaaPoista
  4. Tärkeää asiaa. Puhtaanapito on ollut kovasti puheena, etenkin pandemian jälkeen. On tärkeää että säännöllinen siivous tehdään. Meidänkin täytyisi löytää joku meidän liiketilaan tekemään porrassiivous. https://www.siivousnorppa.fi/liiketilasiivous

    VastaaPoista